15. syyskuuta 2013

Kellari


Meillä on kesän aikana ilmennyt kellarissa ongelma kosteuden kanssa. Toiselle puolelle kellaria on kasattu toiselta puolelta taloa kaivettua maata, joka olisi pitänyt viedä ulos. Maa-aines kellarissamme on erittäin kosteaa ja päästää samalla kosteutta rakenteisiin. Kivijalkaa ei kaiken lisäksi ole ilmastoitu kunnolla. Näin ollen kellarin kosteus on saanut rauhassa olla ja tehdä tuhojaan. Onneksi ei mitään peruuttamatonta.

Meillä kävi kesällä kosteus/homeongelmiin erikoistunut rakennusrestauroija katselemassa paikkoja. Kosteus on tehnyt tehtävänsä kellarissa kahdelle hirrelle. Nämä vaihdetaan nyt uusiin. Ennen hirsien vaihtamista olemme tehneet kaiken mahdollisen kellarin ilmanvaihdon parantamiseksi. Ylimääräinen maa on poistettu ja kivijalkaan tehty ilmastointiaukkoja. Tämä on auttanut todella paljon. Vielä on edessä kaivon tekeminen uppopumpulle (vettä nousee maasta siis koko ajan). Maahan tullaan myös laittamaan soraa, joka sitoo kosteutta ei päästä sitä ilman kautta rakenteisiin. Ja nyt kun tilaa on tullut lisää aletaan haaveilemaan viinikellarista!

Huonot hirret oli tarkoitus vaihtaa marraskuussa. Tekijämme kuitenkin soitti tällä viikolla ja homma päästään aloittamaan jo ensi tiistaina! Tämän projektin vaiheista ja etenemisestä lisää siis jo ensi viikolla.

Vaihdettavat hirret. Puukko uppoaa hirteen 3cm:n verran. Pehmeää siis on.

 Uppopumpulle kaivetaan kaivoa.

Isän avustuksella saatiin viimein kaivon tieltä iso kivi pois! 


Kellari tyhjennettiin ylimääräisestä maasta, joka keräsi kosteutta kellariin. Maan seasta löytyi järkyttävä määrä vanhoja tiiliä. Saatuamme ylimääräisen maan ulos, kellarin kosteus on laskenut huomattavasti.


Ilmastoimme kellaria lisää. Kivijalkaa on aikoinaan tukittu väärin ja liikaa. Näihin aukkoihin laitetaan kunnon luukut. Nyt kellarin läpi suorastaan vetää, kun käden laittaa aukon kohdalle tuntee ilmavirran!

4 kommenttia

  1. Onneksi huomasitte ajoissa ja vasta kaksi hirtta pitää vaihtaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvittiin todellakin säikähdyksellä. Tätä se on vanha talon kanssa välillä :)

      Poista
  2. Tuntuu varmaan todella hyvältä, kun saa tehtyä ihan konkreettisen parannuksen, jonka vaikutus näkyy heti. Hieno kellari, jolle varmaan on paljon käyttöä!

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.