Roiskemaalaus
Roiskemaalauksella saadaan elävää ja persoonallista pintaa. Roiskemaalaus on ollut yleisessä käytössä 1700-1800-luvuilla. Jossain olen tätä kuullut kutsuttavan myös köyhän miehen marmoroinniksi. Tätä voi kokeilla myös uusissa kohteissa tuomaan vanhaa tunnelmaa. Paras maali roiskemaalaukseen on perinteinen liimamaali. Liimamaali kuivuu nopeasti ja koostumuksensa ansiosta roiskeet eivät lähde helposti valumaan.
Roiskemaalaukseen tarvitset:
Oksia (ei liian pehmeitä)
Kahdesta kolmeen roiskittavaa sävyä
Kahdesta kolmeen roiskittavaa sävyä
(samaa maalia kuin roiskittavassa pinnassa)
Suojaa lattia ja katto hyvin. Samoin listat ja ovet, mikäli ovat jo paikallaan. Muutenkin kannattaa kokeilla roiskimista vaikka ulkona. Roiskiminen on hyvä aloittaa kohdasta joka jää eniten piiloon. Ei siis testata näkyvimmälle kohdalle. Sävyt on hyvä myös testata ennen roiskimista. Maali näyttää aina hieman erilaiselta purkissa, märkänä ja kuivana.
Roiskiminen aloitetaan tummimmasta sävystä. Tumminta sävyä laitetaan yleensä vähiten, mutta isoimpina roiskeina. Monissa ohjeissa olen huomannut suosittelun roikimisesta märälle pinnalle. Kannattaa muistaa, että näihin juttuihin ei ole yhtä oikeaa tapaa tai tarkkaan noudatettavia sääntöjä. Jokainen roiskii tyylillään!
Sandberg / Nils
Mikäli omat kädentaidot eivät riitä, löytyy eri tapettivalmistajilta roiskeita suoraan tapetilta. Itse tekemällä saat tietenkin juuri sellaisia roiskeita ja sävyjä kuin haluat. Villa Oliviassa aloitetaan eteisen roiskiminen ensi kesänä!
Perinnemaalit -kirjasta poimittua:
Ripsutus eli pilkulliseksi maalaus (Pieni maalari-kirja 1862)
"Otetaan sauva vasempaan käteen ja nauhuri eli suti oikiaan ja mennään kolmen askeleen paikoilla seinästä. Nyt
löydään sudilla vasemmassa kädessä olevaan sauvaan, jotenka maali
levenee ja tekee pilkkuja seinään. Mitä kovemmin lyödään, sitä
suuremmiksi pilkut tulevat."
Perinnemaalit Risto Vuolle-Apiala (Rakennusalan kustantajat RAK) 2012
Perinnemaalit Risto Vuolle-Apiala (Rakennusalan kustantajat RAK) 2012
"Myöhemmin tehdyissä ohjeissa on maalin ripsomiseen sudin sijasta neuvottu käyttämään varpuvispilää." Perinnemaalit Risto Vuolle-Apiala (Rakennusalan kustantajat RAK) 2012
En ole oikein ehtinyt kommentoimaan, mutta ahkerasti olen käynyt lukemassa näitä joulukalenteri-postauksia. Tosi hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia aiheita.
VastaaPoistaKiitos! Toivottavasti näistä irtoaa vinkkejä ja inspiraatiota :)
Poista