Sain hauskan haasteen Omppula -blogin Suvilta. Viimeisimmän Tuuma -lehden artikkelista inspiroituneena Suvi heitti hasteen vanhan talon omistajille. Kuinka päädyimme tänne?
Laitan itse haasteen eteenpäin Vihreän Kamarin Tuoville ja Villelle sekä Pätsiniemeen Niinalle.
Miten me siis päädyimme Domargårdille? Tapasin avomieheni hänen aloitellessaan Villa Olivian restaurointia Porvoon Veckjärven rannalla sijisevalla Domargårdin kartanolla. Tämän restauroijan kanssa seurustelun aloittaminen sotki miehen monta suunnitelmaa talon kanssa ja pelasti talon muun muassa olohuoneen välikaton purkamiselta.
Olen itse Porvoosta kotoisin ja mies taas Helsinkiläinen. Muutin kolmisen vuotta sitten takaisin Porvooseen ensisijaisena suunnitelmana perustaa oma yritys. Yrityksen perustaminen kuitenkin siirtyi vuodella eteenpäin ja päädyin ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi töihin Porvoon edesmenneeseen Anton&Anton -lähiruokakauppaan. Tämä oli todellinen sattuma, kun ottaa huomioon koulutukseni, työhistoriani sekä ruotsinkielentaitoni. Kaupassa tapasin myös ensimmäistä kertaa avomieheni, joka asioi usein liikkeessä. Anton & Antonin sulkiessa Porvoon liikkeen iski kummallekin kiire pyytää toista ulos – mies ehti ensin. Lopun osaatte varmaan kertomatta arvatakin.
Itse en ole siis ollut päättämässä tänne muuttamisesta – muuten kuin omalta osaltani. Miehen matka Domargårdille alkoi palavasta halusta muuttaa maalle. Viimein paikka maalta löytyi sukuun kuuluvan Domargårdin taloista. Lisää paikan historiasta voit lukea täältä.
Pakko tunnustaa, että välillä kaipaan takaisin kaupunkiin siellä asumisen helppouden takia.
Täällä ei ole myöskään mukava viettää yksinäisiä talvi-iltoja mielikuvituskummitusten kanssa, kun mies on matkalla. Hienointa täällä on ollut oppia nauttimaan tästä hiljaisuudesta ja elää arkea näin ainutlaatuisessa paikassa. Ja tietenkin on ilo nähdä miten koirat rakastavat tätä paikkaa ja vapaana olemista.
Kiitos vielä Suville haasteesta ja oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Päätin muuten tänä viikonloppuna vahata itse oman öljykangastakkini. Saa nähdä menenkö itkua pidätelle ostamaan ensi viikolla uuden..
Romanttinen tarina :) kävin muuten juuri tänään hakemassa Kapteenskasta Barbourin vahaa ja aion treenata vahaamalla meidän koiran manttelin.
VastaaPoistaOlen nyt vahannut puolet omasta takista ja hyvältä näyttää :) Vasta nyt tajusin miten hurjaan kuntoon takin pinta on päässyt. Laitan tänne kuvia ensi viikon aikana. Suosittelen Chifonet -liinaa vahan levittämiseen – toimi erittäin hyvin. Onnea vahaukseen!
PoistaOlipa kiva lukea tarinaasi!
VastaaPoistaMukavaa syksya Porvooseen!
Kiitos Lisay! Mukavaa syksyä sinnekin :)
PoistaIhana tarina! Ihan kuin elokuvasta tuo kaupassa tapaaminen.
VastaaPoistaPaljonkohan yli tarpeen mies kävi ostoksilla ;)
Hauskaa, kun tartuit haasteeseen. Näitä talotarinoita on mukavaa lukea.
Kivaa syksyn jatkoa sinne Porvooseen!
Kiitos Suvi kivasta haasteesta! Tätä oli mukava kirjoittaa ja muistella :) Kauniita syyspäiviä sinnekin!
PoistaOi että, niin se elämä vaan johdattelee ihmisiä yhteen... :) Me asutaan nyt vanhassa maatalossa, vuokralla, tosin saisimme varmasti melko vapaasti remontoida täällä itsellemme sopivaksi. Nyt muutaman vuoden asumisen jälkeen kaipuu kaupungin humuun ei meinaa lieventyä ja siksi rakennammekin omaa taloa kaupunkiin. Ehkä vanhassa talossa ja maalla asuminen olisi hieman helpompaa, jos kauppaan tai minne vaan olisi edes hieman lyhyempi matka kuin 10km. Jään kyllä varmasti myös kaipaamaan tiettyjä asioita, kuten hiljaisuutta, koiran vapautta, fiilistä, kesiä... Ja eihän sitä koskaan tiedä palaammeko joskus vielä maalle, hieman mukavemmin kuin vanhaan taloon! ;)
VastaaPoistaKiitos kommentista Maria! Kummassakin paikassa on varmasti puolensa. Luulen, että monella on epärealistinen ja romantisoitu ajatus vanhassa talossa asumisesta. Tokihan täällä on aivan mieletön tunnelma ja sitä jotain mitä uuteen taloon ei saa kuin ajan kanssa. Ajan itse muuten edelleen kaupunkiin juoksulenkille – osittain tietenkin myös valaistuksen takia :)
PoistaMukavaa syksyä ja onnea omaan taloprojektiin!
Heh, luulin olevani maailman ainoa ihminen joka tuskastelee maalla asuessa valaistuksen puutetta lenkkeillessä. Nyt kun olen ajoittain käynyt lenkillä tulevalla alueella, olen joka kerta varsinkin näin syksyn pimetessä helpottunut, kun ei tarvitse kaivella tasku- tai otsalamppua esiin ja varmistella oliko pattereita vai ei... Ja tuohan se lisää turvaa jos on valaistu ympäristö. Pidän myös siitä, että on laaja katuverkosto, pääsee tekemään järkeviä ympäri kulkeviä lenkkejä eikä tarvitse ravata tietä samaa tietä edestakaisin, kuten nyt on tehtävä jos ei halua lähteä umpimetsään rämpimään. Mikä on myös mukavaa välillä kyllä! :)
PoistaKiitos ja voimia teille talveen, se on aina oma hommansa! :)