Sellakka

Sellakka on perinnelakka, jota on käytetty aina vanhoissa kalusteissa. Sellakalla saadaan tehtyä upeita korkeakiiltoisia puleeratuiksi kutsuttuja pintoja. Tunnistat vanhan sellakkapinnan usein myös harmaista, kostean lasin tai muun esineen aiheuttamista rinkuloista pinnassa. Vesi onkin sellakan pahin vihollinen. Sellakasta olen tehnyt kauan aikaa sitten yhden postauksen, joka tuntuu hukkuneen vuosien taakse. Sana "sellakka" vilahtaa usein blogin teksteissä ja teidän lukijoiden sähköpostitse laittamissa kysymyksissä. Taitaa olla siis hyvä hetki kerrata, mistä on oikein kyse tämän monelle aivan vieraan aineen kanssa!

Sellakkaa myydään valmiina lioksina sekä hiutaleina, jotka sulatetaan itse lakaksi. Suosittelen ehdottomasti hiutaleita, jotka tulevat edullisemmaksi ja saat varmasti sitä, mitä haluat. Valmiina liuoksina löytyy yleensä vain väritöntä sellakkaa – ainakin myyntinimeltään. Sellakkahiutaleet sulatetaan spriihin. Itse käytän kohteesta riippuen Sinolia tai vähän puhtaampaa etanolia, jonka olen huomannut parantavan levitettävyyttä. Etenkin isojen pintojen kanssa suosittelen siis tätä.

Näin teet itse sellakan:

Tarkitset sellakkaan haluamasi sävyisiä sellakkahiutaleita, spriitä ja lasipurkin. Muovipurkit eivät välttämättä kestä pitkään sellakkaliuoksia. Varmista, että purkki on sopivan kokoinen siveltimellesi.

Laita hiutaleet lasipurkkiin ja kaada liuotin päälle. Kaada liuotinta sen verran, että hiutaleet peittyvät kokonaan. 

Anna liuoksen sulata yön yli ja sekoita kunnolla ennen käyttöä. Sellakan sulamiseen vaikuttaa hiutaleen paksuus ja ympäristön lämpötila. Sellakkaa kannattaa myös välillä sekoittaa puhtaalla tikulla. Joissain tapauksissa olen myös suodattanut sellakan kankaan läpi, jos liuos ei ole tuntunut sopivan tasaiselta.

Sellakan voi levittää pinnalle tullolla tai siveltimellä. Lakka kuivuu hetkessä eli nämä lakkapinnat tehdään reippaasti.

Käytän itse lakkapintojen välihiontaan 800-1000 karkeudella olevaa vesihiomapaperia. Pinnasta ei hiota muuta kuin kevyesti karkeudet pois.

Sellakkaa tuotetaan pääasiassa Intissa sekä Kaakkois-Aasiassa. Sellakkaa saadaan lakkakirvan erittämästä pihkamaisesta eritteestä, jota kerätää puiden pinnoilta ja puhdistetaan. Sellakasta löytyy valtavasti eri sävyjä, joista saadaan puhdistamalla myös täysin kirkasta lakkaa.

Sellakkaa on alettu käyttämään huonekalujen pintakäsittelyssä 1800-luvulla ja sitä on käytetty 1900-luvun alku puolelle asti, kunnes sen tilalle ovat tulleet teollisesti tuotetut lakat kuten selluloosalakka. Sellakka on orgaaninen lakka ja itse korostan asiakkaille yleensä erityisesti sillä saatavaa luonnollista pintaa. Sellakkaan verrattuna uudet lakkapinnat näyttävät muovisilta ja kovilta. Sellakka on pintakäsittelynä herkkä eikä kestä kosteutta tai alkoholia, joista pinta harmaantuu hetkessä. Tässä kohtaa kannattaa kuitenkin muistaa, että sellakka pinta on korjattavissa toisinkin kuin monet uusilla lakoilla tehdyt pinnat. Uudet lakkapinnat eivät myöskään kestä kuumuutta tai kovia liuottimia – niilläkin on siis omat heikkoutensa. Moderniin lakkapintaan tullutta jälkeä on sitten vähän vaikeampi korjata ja pinnan kokonaan uusiminen on usein lähes mahdotonta.

Sellakan kiiltoastessa pystyy säätelemään erilaisilla käsittelytavoilla. Kuvassa näkyvät Kohnin sekä Thonetin tuolit ovat lakkauksen jälkeen vahattu. Vahaus tekee pinnasta hieman himmeämmän ja antaa kestoa kulutuksen kanssa. Vahaus antaa myös pienen suojan kosteudelle, mutta edelleen kannattaa käyttää lasinalusia.

TallennaTallenna