Tämä on yleinen näky hyväkuntoisissakin wieniläistuoleissa. Ohut ja herkkä vaneri hajoaa helposti, kun se pääsee kerran irtoamaan paikaltaan. Repsottavaan reunaan tarttuu kiinni milloin mitäkin ja pinta hajoaa vain lisää. Erityisen herkkiä ovat rei'itetyt ja voimakkaasti taivutetut vanerit. Kosteus on myös näiden pahimpia vihollisia. Onneksi tuolien leimat ovat aina rungossa eli istuimen uusiminen ei kadota niitä. Jos mahdollista, kannattaa alkuperäinen vaneri kuitenkin säilyttää viimeiseen asti. Välillä säilyttäminen ei kuitenkaan ole mahdollista, jos tuolin pitää kestää jokapäiväistä käyttöä.
Suutarin lapsella ei ole kenkiä tässäkään tapauksessa eli tämä tuoli löytyy tässä kunnossa oman ruokapöytäni luota. En työkiireissä ehtinyt sitä ennen muuttoa kunnostaa ja nappasin sen matkaan sitten siinä kunnossa kun se oli. Omaa painoani istuin sietää hyvin, mutta vähän isommalla massalla istuin kyllä kertoo tilastaan. Istuimen haluan kuitenkin säilyttää, koska siinä on poikkeuksellisen kaunis painettu kuvio.
Mitä istuimelle voi sitten tehdä?
Viimeisiä pelastuskeinoja hajoavalle vanerille on hajoamisen pysäyttäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa repsottavien kohtien liimausta, johon hyvänä apuna toimii injektioruisku. Näitä saa apteekista. Istuin kannattaa irroittaa kokonaan jos mahdollista – näin reunat saa helpommin puristettua liimatessa. Samalla istuimen saa kiinnitettyä takaisin paikalleen kunnolla, mikä estää hajoamista jatkossa.
Hieno vinkki! Käyn hakemassa injektioruiskun kokeiluun, sama murhe Thonet-tuolien hajonneitten vanereiden kanssa, ja etsin netistä ohjenuoraa mahdolliselle paikkaukselle. Kiitos!
VastaaPoista