2. tammikuuta 2018

Sininen tammikuu




Pipot Laika Woollen – Koirankupit ja lelut Ludwig & Vilgot – Nokkakulhot Church Square Ceramics

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Kuvasin alkavaan vuoteen ja talveen sopivia uusia tuotteita itseltäni sekä parilta muulta Porvoolaiselta tekijältä. Näitä ei kannata ohittaa!

Laika Woollen ihanat pörröpipot valmistuvat samalta verstaalta, kuin omat restaurointini. Meillä on siis Päivin kanssa jaettu verstas kuten joku varmaan muistaakin vanhoista postauksista. Itselläni on ollut Päivin tekemiä tuotteita käytössä jo muutaman vuoden enkä voisi olla tyytyväisempi. Nämä pipot ovat tehneet myös allekirjoittaneesta pipoihmisen – urheilupipoja lukuunottamatta pipoja ei ole aiemmin käytössä ollut. Nyt löytyy monessa eri värissä. Pitkähiuksisille vinkkinä – nämä pipot eivät tee sähköisiä hiuksia!

Church Square Ceramics kupit ja kipot keittiöön sekä kattaukseen valmistuvat nimensä mukaan Vanhan Porvoon kirkkotorin tuntumassa. Liiketilaa täältä ei löydy, mutta tuotteita voi ihastella ja tilata instatilin kautta.

Sitten tietenkin vielä itse tekemäni Ludwig & Vilgot -kupit, joita on tulossa myös isommassa koossa keväällä. Ihanaa sinistä on jäljellä vielä muutama ja näitä voi käydä ihastelemassa Porvoossa Finformissa. Ensi viikolla kupin ostaja saa Finformista matkaansa myös rapisevan flanellilelun sekä keksipaketin. Tämän viikon Finform on lomalla. Kuppeja voi tilata myös suoraan minulta ja samoin flanellileluja – ludwigvilgot@gmail.com

2 kommenttia

  1. hei

    yritin etsiä netistä laikawoollen-tuotteiden ostopaikkaa ja yhteystietoja, mutten löytänyt kuin instatilin. osaisitko sinä sanoa mistä noita laika-juttuja saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Laika Woollen tuotteita voi tilata laittamalla yksityisviestiä instan kautta Päiville :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.